Isovanhemmilla oli samanlainen koira kuin meillä. He kehuivat ostaneensa koiralleen "puhuvan leijonan" jottei koira tylsisty. Puhuva leijona oli kuin kaksi kumipalloa päällekäin leijonan kasvoilla ja ja kun ylemmästä pallosta päästi ilmaa ulos, leijona puhui. Venttiilin vieressä oli vielä valinnat mitä leijonan halusi puhuvan. Meidän koira tutustui myös puhuvaan leijonaan, jonka seurauksena leijona räjähti. Meidän koiralta räjähti kuono ja otsa ja se näytti aivan villakoiralta. Mieheni tuumaili ettei sinikirsut parane ikinä ja katselimme kuvia koirista joilla oli kirsun tilalla nahkaa, pahvia tai kengän kantalappuja.